Vuoden nuori ja aikuinen

Vuoden kalastava nuori ja aikuinen 2015

Vakapi – 14.5.2016
vakapi_logo_400Kaakkois-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kevätkokouksessa 10.5.2016 palkittiin
vuoden kalastava nuori sekä aikuinen!

Vuoden kalastava nuori.
Eemeli Ylinen, Lahden Seudun Nuorista Pyytäjistä palkittiin aktiivisesta osallistumisesta kalastusharrastustoimintaan. Eemeli on osallistunut vetäjäkoulutuksiin ja tapahtumiin esim. Kalamarkkinat sekä leireilä toiminut vetäjänä ym.

Vuoden kalastava aikuinen.
Erkki Huopainen Kivijärven Kalaveikoista. palkittiin seuran, piirin ja nuorisotoiminnan hyväksi tehdystä työstä. Erkillä on lukemattomia nuorisotyön hyväksi tehtyjä tunteja, niin oman seuransa puitteissa kuin koulujen yhteyshenkilönä. Hän toimi myös kaksi kautta ansiokkaasti piirimme puheenjohtajana.

Erkki kertoi omassa puheenvuorossaan erilaisista tapahtumista, jolla hänen seurassaan on saatu nuoria aktivoitumaan kalastusharrastuksesta. Kouluilla on suurimerkitys sekä niillä henkilöillä jotka jaksavat opastaa nuoria ajasta ja paikasta riippumatta.